Siem Reap

Tällä kertaa kuvapainotteinen postaus ja aiheena Kambozdan neljänneksi suurin kaupunki Siem Reap. Asukasluvultaan n. Tampereen kokoinen kaupunki sijaitsee Kambodzan pohjoisosassa aivan Angkor Watin ja muiden temppeleiden läheisyydessä. Valtava turistimäärä näkyy kaupungin ilmeessä mm. halvan oluen tarjontana, rihkamakauppojen tiheytenä ja ylihintaista ruokaa tarjoavien ravintoloiden määränä.

Jotkut keskustan kujat voisivat olla mistä tahansa kaupungista.
Yöllä Pub Street ja Night Market houkuttavat.
Hedelmä on hyvä välipala vaikka illalla.

Kun pysyttelee pois Pub Streetin läheisyydestä, niin Siem Reap näyttää kehitysmaan keskikokoiselta kaupungilta. Katuja peittää punertava hiekka, jota kulkeutuu päällystämättömiltä pikkukaduilta ja maaseudulta. Sateen jälkeen kura roiskuu. Kontrasti keskustan ja muun välillä on iso.

Pub Street on helppo löytää.
Turisti voi löytää hienoja vaatteita, joita ei kehtaa kotiinpalattua enää pitää.

Viihtyisän kahvilan tai ruokapaikan voi löytää turistirysän ulkopuoleltakin ja se on jopa suositeltavaa. Ruoka on luultavasti parempaa ja halvempaa kuin Pub Streetin liepeillä. Me maksoimme n. $4 keskinkertaisesta ruoka-annoksesta Pub Streetillä ja alle kilometrin päässä hotellimme vieressä maksoimme $2,5 erinomaisesta ateriasta. Olut oli molemmissa saman hintaista, mutta sehän ei ole tärkeä tieto😀

Halpaa olutta turistille.
Halvin olut maksaa yleensä $ 0,5.
Ilmainen wifi on joka kahvilassa ja baarissa, mutta tunnukset pitää pyytää henkilökunnalta.

Kun katsoo keskustan ja Pub Streetin tarjontaa, niin pitää oikein ihmetellä, että onko halpa rihkama ja halpa olut sitä mitä (länsimainen) turisti tosiaan haluaa?

Siem Reap -joen varsi on melko siisti ja sen eteen yritetään myös tehdä jotain.
Siem Reap -joki virtaa kaupungin halki.
Kadut ja varsinkin jalkakäytävät ovat huonossa kunnossa.
Näkymä keskustan tuntumasta.
Kampung Phluk on kelluva kylä, jonne voi tehdä retken, jos ei ole muutakaan tekemistä. Me teimme $18 / hlö maksaneen ryhmäretken, jonka järjestelyt eivät vakuuttaneet. Eräs äiti kahden lapsen kanssa vaati rahoja takaisin veneen kuntoon ja pelastusliivien puuttumiseen vedoten, eikä ihan turhaan vaatinutkaan.
Auringonlasku Ton Le Sap -järvellä.
Kelluvaa kylää ilta-auringon viimeisessä valossa.
Siem Reapin lentokenttä on uusi ja viihtyisä, mutta koneeseen meno on aika vapaata ja ihme, jos joku joskus ei mene väärään koneeseen.
Lentokentällä on jopa kierrätys. Mietimme tosin, että kipataanko kaikki nurkan takana samaan kasaan. Missään muualla emme nähneet kierrätysastiaa.

Siem Reapissa saa kulumaan muutaman päivän temppelikierrosten lisäksi tai niiden välissä. Kävely on melko mukavaa ja niin voi keskustan aluetta hyvin kierrellä. Mietimme, että Siem Reap on ehkä kivempi paikka kuin Phnom Penh, vaikka jälkimmäisessä onkin enemmän nähtävää, mutta Siem Reap on leppoisampi. Molemmat kaupungit ja ehkä vielä joku muukin kannattaa kuitenkin katsoa, jos Kambodzaan tulee.

1 kommentti “Siem Reap

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *