Uusi Seelanti –autoilua ja sadetta

Kuutostie Uuden Seelannin länsirannikolla on yksi maailman hienoimpia maisemareittejä, mutta ei tänään. Kolmatta päivää lähes tauotta jatkunut sade takoo Toyotan tuulilasia vimmalla, eikä näkyvyyttä ole kuin hädin tuskin ajamiseen riittävästi, vaikka pyyhkimet viuhuvat täydellä vauhdilla. Muistoksi jäävät lähinnä mielikuvat mitä maisema ehkä olisi aurinkoisella säällä.

Kuutostien varrelta eteläsaaren länsirannikolta.

Autossa istuminen ja sade, niistä on n. viiden viikon Uuden Seelannin matkamme tehty. No, sateen osalta liioittelen vähän, sillä vain puolet ajasta on satanut ja sekaan on mahtunut viikon verran oikein hienoa kesäsäätäkin. Kelit ovat mitä ovat, eikä sille mitään voi. Uudessa Seelannissa sää on arvaamaton ja ilmeisen paikallinen. Varmaa kuitenkin on, että kaikista aurinkoisista valokuvista huolimatta kesäsää voi olla aika surkeakin.

Sadetta riitti eteläsaaren länsirannikolla.
Cullen Point näköalapaikka eteläsaaren pohjoisrannikolla.

Automatkailu tuntui ensimmäisen viikon ajan hyvältä, oli hauska pelkästään päästä auton rattiin muutaman kuukauden tauon jälkeen ja vapaus liikkua omaan tahtiin minne huvittaa tuntui hienolta. Sitten ajelu alkoi tympiä, kun ajattelin kuinka monta kertaa olen jo tehnyt tämän: katsellut maisemia auton ikkunasta kuskin ominaisuudessa. Olen ajanut sekä työ- että vapaa-ajan matkoilla niin hienoissa maisemissa ja niin monta kertaa, että en kaipaa enää lisää. Uuden Seelannin maisemat ovat, silloin kun ei sada, kieltämättä komeat ja vaihtelevat, mutta katselu auton tuulilasin läpi on miltei loukkaus maisemia kohtaan. Lisäksi tuntuu ihan koomiselta ajaa jonossa muiden turistien kanssa ja pysähtyä samoille paikoille ottamaan samat valokuvat.

Aucklandiin iski myrsky, kun olimme siellä viimeistä päivää. Onneksi meidän lento ei ollut lukuisten peruttujen joukossa.

Uudessa Seelannissa pitäisi ilman muuta patikoida luonnossa, silloin maisemat saisivat toisen ulottuvuuden ja kokeminen nousisi uudelle tasolle. Me emme ole juurikaan harrastaneet patikointia, emmekä myöskään tajunneet, kuinka tärkeää Uudessa Seelannissa luonnossa liikkuminen olisi. Maa on kuin luotu siihen, ei ole petoeläimiä, ei myrkkykäärmeitä eikä muitakaan vaarallisia otuksia. Reittejä on paljon ja ne on hyvin merkitty, eikä aina tarvitse vaeltaa päiväkausia, yhden päivän tai muutaman tunninkin reittejä on.

Bennetts Bluff näköalapaikka Wakatipu järvelle Queenstownin lähellä.
Queenstown on turistirysä, mutta maisemat ympärillä ovat kauniit.

Koko maan luonto ei kuitenkaan ole pelkkää onnelaa, sillä tehometsätalouden jäljet näkyvät aika pahoina arpina maisemassa ja kirkasvetiset joet eivät aina ole niin puhtaita nekään. Rankkasateen jälkeen kaupunkien lähellä uimarannoilla saattaa myös olla suositus olla uimatta, koska likaista hulevettä on päässyt mereen.

Sateen jälkeen voi olla suositus jättää uiminen väliin mereen joutuneen likaveden vuoksi. Takapuna Beach.
Rannoilla riittää porukkaa, vaikka aina ei niin lämmintä olekaan. Takapuna Beach.

Rannat olivat lievä pettymys, vaikka muutama kohtaisen hieno sattuikin matkan varrelle. Veteen ei meillä ollut asiaa, sen verran viileitä aaltoja Eteläinen Tyynimeri rantaan työnsi.

Rarangi Beach eteläsaaren pohjoisrannikolla.
Rarangi Beach eteläsaaren pohjoisrannikolla.

Me olemme kaupunki-ihmisiä, mutta sellaisille Uusi Seelanti ei paljon tarjoa. Suurin kaupunki on Auckland n. 450 000 asukkaallaan, mutta paikka tuntuu paljon pienemmältä ja esim. Helsingissä on enemmän suurkaupungin fiilistä. Isoista kaupungeista Wellington jätti parhaan vaikutelman ja siellä myös otimme vastaan vuoden 2018. Eteläsaaren suurin kaupunki Christchurch oli modernin ja viihtyisän oloinen paikka, jota edelleen leimaavat vuoden 2011 maanjäristyksen jäljet rakennusten korjausprojektien muodossa. Pikkukaupungit ja kylät sen sijaan ovat lähes toistensa kopiota, kuten monessa muussakin maassa, eivätkä viihdytä kovin pitkään. Napier ja Oamaru jäivät reitillämme mieleen hieman muita paremmin.

Blenheimissä oli joulukoristeita vielä tammikuussa, vaikka uusiseelantilaiset eivät juuri joulua koristele.
Uudessa Seelannissa pankkikonttorit ovat komeita, ainakin Oamarussa.

Viinitiloilla vierailu nousi miltei kohokohdaksi koko Uuden Seelannin reissulla. Emme edes yritä olla viiniasiantuntijoita, mutta aihe kiinnostaa sen verran, että käytimme siihen yhteensä muutaman päivän sekä Hawkes Bayn että Marlboroughin alueilla. Jos ei vierailuista muuta iloa ole, niin ainakin kun kotimaassa maistelee Uuden Seelannin viiniä, niin voi muistella minkä tien varrella nekin rypäleet ovat kasvaneet.

Marlboroughin viinialue oli yksi reissun parhaista paikoista.

Toinen ehkä hieman kyseenalainen kohokohta tuli muutaman pienen maanjäristyksen muodossa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koemme maanjäristyksen, mutta silti suomalaisen peruskallion päällä kasvaneelle pienikin maan värähtely on todella erikoinen kokemus puhumattakaan, kun koko talo heilahtaa. Paikalliset eivät näitä järistyksiä varmaan sen kummemmin noteeranneet, mutta turistille kokemus oli omalla tavallaan hieno ja juuri sopiva lajissaan.

Christchurchin keskustaa.
Christchurchissa vuoden 2011 maanjäristyksen jäljet näkyvät vieläkin.

Uudesta Seelannista ei juuri huonoa sanaa kuule tai näe, joten ennakko-odotukset olivat meilläkin korkealla. Emme toisaalta oikein itsekään tienneet mitä tarkalleen odotimme, mutta jotain hienoa, koska kaikki kehuvat maata. Nyt melkein viiden viikon jälkeen on vaikea varsinaisesti moittia mitään, onhan maa turvallinen, kaikki toimii, maisemat ovat kauniit jne. Mitään ihan mieletöntä elämystä emme kuitenkaan kokeneeneet ja kokonaisvaikutelma jäi hieman vaisuksi.

Christchurchissa vuoden 2011 maanjäristyksen jäljet näkyvät vieläkin.

Uuden Seelannin viehätys perustunee paljolti siihen, että maa on kaukana miltei joka paikasta, mikä tuo eksotiikkaa, mutta länsimaiseen infraan on helppo sopeutua. Luontoretkeily kaikissa muodoissaan on luultavasti parasta mitä Uudessa Seelannissa kannattaa tehdä ja pelkästään autolla ajelu ympäriinsä luultavasti typerintä. Maisemat eivät pääse oikeuksiinsa pelkästään näköalapaikalta katselemalla, vaan maisemaan pitää mennä itse sisälle.

Christchurchissa vuoden 2011 maanjäristyksen jäljet näkyvät vieläkin.

Turhaksi en tätä vierailua sanoisi, koska nyt tiedämme mikä tämä paikka on, mutta mitään intoa palata takaisin ei jäänyt. Teimme ehkä osittain vääriä asioita, mutta siitä huolimatta maa ei vastannut odotuksia ja rahaa kului liikaa saavutettuun huviin nähden.

– Matti

4 kommenttia “Uusi Seelanti –autoilua ja sadetta

  1. Hienoja silti nuo sateisen sumuisetkin kuvat!!

  2. Olipa masentavaa luettavaa. Taisit valita väärän reitin, liian pitkät päivämatkat ja väärän ajankohdan. Me olimme helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 2016 Uudessa Seelannissa. Liikuimme vuokra-autolla etelä- ja pohjoissaarella. Vaikka istuin takapenkillä lasten vuorotellen ajaessa, en voinut silmiäni ummisttaa maisemien ollessa niin mielettömän upeita ja vaihtelevia. Valokuvia ja videoita tuli otettua tolkuttomasti. Meidän 16 päivän reissulla satoi vain pikkuisen kahtena päivänä. Me älysimne jalkautua ja katsoa maisemia muutenkin kuin auton ikkunan läpi. Toivottavasti pääsen sinne vielä joskus uudestaan. Eteläsaaren eteläosa ja pohjoissaaren keskiosa jäi näkemättä.

    • Nämä ovat niin henkilökohtaisia asioita ja riippuu siitäkin mitä on aikaisemmin kokenut matkoillansa.
      Olen iloinen, että teillä oli kivaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *