Uusi Seelanti –autoilua ja sadetta

Kuutostie Uuden Seelannin länsirannikolla on yksi maailman hienoimpia maisemareittejä, mutta ei tänään. Kolmatta päivää lähes tauotta jatkunut sade takoo Toyotan tuulilasia vimmalla, eikä näkyvyyttä ole kuin hädin tuskin ajamiseen riittävästi, vaikka pyyhkimet viuhuvat täydellä vauhdilla. Muistoksi jäävät lähinnä mielikuvat mitä maisema ehkä olisi aurinkoisella säällä.

Autossa istuminen ja sade, niistä on n. viiden viikon Uuden Seelannin matkamme tehty. No, sateen osalta liioittelen vähän, sillä vain puolet ajasta on satanut ja sekaan on mahtunut viikon verran oikein hienoa kesäsäätäkin. Kelit ovat mitä ovat, eikä sille mitään voi. Uudessa Seelannissa sää on arvaamaton ja ilmeisen paikallinen. Varmaa kuitenkin on, että kaikista aurinkoisista valokuvista huolimatta kesäsää voi olla aika surkeakin.

Automatkailu tuntui ensimmäisen viikon ajan hyvältä, oli hauska pelkästään päästä auton rattiin muutaman kuukauden tauon jälkeen ja vapaus liikkua omaan tahtiin minne huvittaa tuntui hienolta. Sitten ajelu alkoi tympiä, kun ajattelin kuinka monta kertaa olen jo tehnyt tämän: katsellut maisemia auton ikkunasta kuskin ominaisuudessa. Olen ajanut sekä työ- että vapaa-ajan matkoilla niin hienoissa maisemissa ja niin monta kertaa, että en kaipaa enää lisää. Uuden Seelannin maisemat ovat, silloin kun ei sada, kieltämättä komeat ja vaihtelevat, mutta katselu auton tuulilasin läpi on miltei loukkaus maisemia kohtaan. Lisäksi tuntuu ihan koomiselta ajaa jonossa muiden turistien kanssa ja pysähtyä samoille paikoille ottamaan samat valokuvat.

Uudessa Seelannissa pitäisi ilman muuta patikoida luonnossa, silloin maisemat saisivat toisen ulottuvuuden ja kokeminen nousisi uudelle tasolle. Me emme ole juurikaan harrastaneet patikointia, emmekä myöskään tajunneet, kuinka tärkeää Uudessa Seelannissa luonnossa liikkuminen olisi. Maa on kuin luotu siihen, ei ole petoeläimiä, ei myrkkykäärmeitä eikä muitakaan vaarallisia otuksia. Reittejä on paljon ja ne on hyvin merkitty, eikä aina tarvitse vaeltaa päiväkausia, yhden päivän tai muutaman tunninkin reittejä on.

Koko maan luonto ei kuitenkaan ole pelkkää onnelaa, sillä tehometsätalouden jäljet näkyvät aika pahoina arpina maisemassa ja kirkasvetiset joet eivät aina ole niin puhtaita nekään. Rankkasateen jälkeen kaupunkien lähellä uimarannoilla saattaa myös olla suositus olla uimatta, koska likaista hulevettä on päässyt mereen.

Rannat olivat lievä pettymys, vaikka muutama kohtaisen hieno sattuikin matkan varrelle. Veteen ei meillä ollut asiaa, sen verran viileitä aaltoja Eteläinen Tyynimeri rantaan työnsi.

Me olemme kaupunki-ihmisiä, mutta sellaisille Uusi Seelanti ei paljon tarjoa. Suurin kaupunki on Auckland n. 450 000 asukkaallaan, mutta paikka tuntuu paljon pienemmältä ja esim. Helsingissä on enemmän suurkaupungin fiilistä. Isoista kaupungeista Wellington jätti parhaan vaikutelman ja siellä myös otimme vastaan vuoden 2018. Eteläsaaren suurin kaupunki Christchurch oli modernin ja viihtyisän oloinen paikka, jota edelleen leimaavat vuoden 2011 maanjäristyksen jäljet rakennusten korjausprojektien muodossa. Pikkukaupungit ja kylät sen sijaan ovat lähes toistensa kopiota, kuten monessa muussakin maassa, eivätkä viihdytä kovin pitkään. Napier ja Oamaru jäivät reitillämme mieleen hieman muita paremmin.

Viinitiloilla vierailu nousi miltei kohokohdaksi koko Uuden Seelannin reissulla. Emme edes yritä olla viiniasiantuntijoita, mutta aihe kiinnostaa sen verran, että käytimme siihen yhteensä muutaman päivän sekä Hawkes Bayn että Marlboroughin alueilla. Jos ei vierailuista muuta iloa ole, niin ainakin kun kotimaassa maistelee Uuden Seelannin viiniä, niin voi muistella minkä tien varrella nekin rypäleet ovat kasvaneet.

Toinen ehkä hieman kyseenalainen kohokohta tuli muutaman pienen maanjäristyksen muodossa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koemme maanjäristyksen, mutta silti suomalaisen peruskallion päällä kasvaneelle pienikin maan värähtely on todella erikoinen kokemus puhumattakaan, kun koko talo heilahtaa. Paikalliset eivät näitä järistyksiä varmaan sen kummemmin noteeranneet, mutta turistille kokemus oli omalla tavallaan hieno ja juuri sopiva lajissaan.

Uudesta Seelannista ei juuri huonoa sanaa kuule tai näe, joten ennakko-odotukset olivat meilläkin korkealla. Emme toisaalta oikein itsekään tienneet mitä tarkalleen odotimme, mutta jotain hienoa, koska kaikki kehuvat maata. Nyt melkein viiden viikon jälkeen on vaikea varsinaisesti moittia mitään, onhan maa turvallinen, kaikki toimii, maisemat ovat kauniit jne. Mitään ihan mieletöntä elämystä emme kuitenkaan kokeneeneet ja kokonaisvaikutelma jäi hieman vaisuksi.

Uuden Seelannin viehätys perustunee paljolti siihen, että maa on kaukana miltei joka paikasta, mikä tuo eksotiikkaa, mutta länsimaiseen infraan on helppo sopeutua. Luontoretkeily kaikissa muodoissaan on luultavasti parasta mitä Uudessa Seelannissa kannattaa tehdä ja pelkästään autolla ajelu ympäriinsä luultavasti typerintä. Maisemat eivät pääse oikeuksiinsa pelkästään näköalapaikalta katselemalla, vaan maisemaan pitää mennä itse sisälle.

Turhaksi en tätä vierailua sanoisi, koska nyt tiedämme mikä tämä paikka on, mutta mitään intoa palata takaisin ei jäänyt. Teimme ehkä osittain vääriä asioita, mutta siitä huolimatta maa ei vastannut odotuksia ja rahaa kului liikaa saavutettuun huviin nähden.

– Matti