Tulimme Kambodzaan oikeastaan vain nähdäksemme Angkor Watin ja osan alueen muista temppeleistä, mikä on ehkä vähän epäreilua, koska maassa on paljon muutakin näkemisen ja kokemisen arvoista. Tällä kertaa kuitenkin näin ja kuten jo aiemmin on sanottu, palaamme luultavasti vielä.
Päätimme jo etukäteen, että käytämme yhden päivän temppeleiden katseluun, vaikka siihen saisi kulumaan useita päiviä. Päätimme myös tehdä ns. pienen kierroksen ja aloittaa aamun sarastaessa. Otimme oppaan ja tuktukin hotellin kautta, mutta niitä saa muualtakin, vaikka kadulta. Temppelikierroksessa ehkä eniten pelotti kuinka paljon ryysistä siellä olisi. Jokainen meistä tietenkin haluaisi kiertää ja katsella kaiken ihan yksin, ilman muiden turistien häiritsevää seuraa. Erään ystävän suosituksesta ja parin nettikirjoituksen perusteella päätimme tehdä kierroksen toisin päin kuin yleensä. Normaalisti kierros aloitetaan Angkor Watin temppeliltä, joka on isoin ja kaunein, joten siellä on myös eniten porukkaa. Lisäksi Angkor Watin jäkeen pienemmät tempelit eivät ehkä enää jaksa niin kiinnostaa.
Opas kannattaa ottaa ainakin ensimmäisen vierailun ajaksi, koska oppaalta voi kysellä kaikkea muutakin ja tulee katsottua monia yksityiskohtia, jotka saattaisivat ehkä muuten jäädä. Pieni kierroksemme alkoi aamulla klo 5 ja päättyi iltapäivällä klo 14, eikä yhtään enempää olisi voinut ottaa vastaan yhden päivän aikana. Ensi kerralla käytämme viikon temppeleiden katseluun niin, että pidämme välipäivän aina yhden temppelipäivän jälkeen. Ei tule ähkyä, kun sulattelee välillä. Temppeleitä on n. tuhannen neliökilometrin alueella, joten näkemistä riittää.
Nykyään on mahdollista saada kuvien, videoiden ja tekstin muodossa tietoa nähtävyyksistä vaikka kuinka menemättä itse paikalle ollenkaan. Välillä tuntuu, että käyminen paikan päällä on itseisarvo sinänsä, että voi sanoa olleensa sielläkin ja julkaista somepäivityksen. Joskus nähtävyyden kokeminen voi olla jopa lievä pettymys, kun se ei olekaan niin ihanan mahtava kuin siitä saatu ennakkokäsitys.
Angkor Wat ja alueen muut temppelit ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia, eikä tässä tapauksessa mikään valokuva, video tai muukaan tee kunnolla oikeutta sille mitä itse kokeminen on. Alueen ja yksittäisten temppeleiden massiivinen koko tekee lähtemättömän vaikutuksen, jota historia vielä vahvistaa. Päätöksemme kiertää reitti väärin päin oli ilmeisesti oikea, koska missään kierroksen vaiheessa emme joutuneet kovin pahaan tungokseen ja myös oppaamme oli sitä mieltä, että näin vältimme isot ryhmät. Angkor Wat on niin mahtava, että sen jälkeen tosiaan voivat muut temppelit vaikuttaa vaatimattomilta, joten sekin puoltaa väärään suuntaan kulkemista. Jää hillosilmä viimeiseksi.
Vähän ihmetyttää se kuinka vapaasti vierailijat saavat temppeleissä kiertää, katsella ja kosketella. Onhan kyseessä ainutlaatuinen alue ja Unescon maailmanperintökohde, eikä n. 2,5 miljoonaa vuosittaista vierailijaa voi olla jättämättä jälkiä. Vaikea on käsittää sitäkin, että turitit heittelevät roskia ympäriinsä, vaikka roskiksia on joka puolella. Alue on kohtalaisen siistissä kunnossa, mutta vain siksi, että siivoojat kiertävät tauotta siivoamassa jälkiä.
2 kommenttia “Angkor Wat”