Ho Chi Minh –ensifiilis

Saavuimme Ho Chi Minh Cityyn viime sunnuntaina, joten nyt meillä on reilun kolmen päivän kokemukset kaupungista. Jatkossa käytämme Saigon-nimeä, koska se on helpompi kirjoittaa ja edelleen käytössä epävirallisissa yhteyksissä. Se sitäpaitsi kuulostaa paremmalta kuin Ho Chi Minh.

Meillä oli viisumit valmiina, joten maahantulo lentokentällä sujui yllättävänkin kivuttomasti. Virkailija kysyi kauanko aiotaan olla, mutta ei vaatinut matkalippuja todisteeksi. Jo ennen passintarkastusta olivat ensimmäiset sim-korttimyyjät, joilta ostimmekin kortin, koska nykyään reaaliaikainen viestintä on olevinaan niin tärkeää. Kortti maksoi n. kymmenen euroa ja dataa pitäisi olla rajattomasti käytössä kuukaudeksi. Tähän mennessä bitit ovat liikkuneet nopeasti.

Matka asunnolle mentiin ylihintaisella taksilla, koska ei jaksettu säätää, mutta olisi kannattanut asentaa rauhassa Uber ja käyttää sitä. Uberin käyttäjä ei ehkä joudu huijauksen kohteeksi kovin helposti, koska kyydin hinta näkyy etukäteen ja palautetta on helppo antaa. No, uuteen maahan ja kaupunkiin tullessa ei aina tiedä mikä on parasta.

Asunto on hieno, siisti ja edullinen, mutta ei ihan keskustan tuntumassa. Varusteisiin kuuluu kuntosali, uima-allas ja skootteri. Keskustaan pääsee vaivatta bussilla ja kyyti maksaa n. € 0,3 per lärvi. Bussissa ei muuten ole nappia, jolla poistumistoive ilmoitetaan, vaan kuskille pitää huutaa, kun haluaa ulos. Takaisin on miltei pakko ottaa Uber, koska reitti bussipysäkiltä asunnolle edellyttää sellaisen valtaväylän ylityksen, jonka itsesuojeluvaisto estää. Uber-kyyti tulee ovelle asti ja maksaa muutaman euron, joka ei sekään iso raha ole.

Keskustassa district ykkösellä on ehditty käydä kerran, eikä ainakaan vielä täysin ihastuttu Saigoniin. Paljon kehuttu vietnamilainen ruoka ei toistaiseksi ole ollut maineensa veroista, vaikka asuntomme lähellä hyvää ruokaa onkin tarjolla. Keskustassa haksahdimme Ben Thanh Street Food Marketille, joka osoittautui turistipyydykseksi, vaikka on saanut kehuja monella nettisivulla. Ruoka oli huonoa ja selvästi turisteille viritettyä, eikä asiakkainakaan muita näkynyt. Tarjolla oli myös esim. pizzaa ja grillimakkaraa, mikä kertoo paljon. Kokemuksemme perustella suosittelemme kiertämään paikan, vaikka sitä onkin kehuttu paljon. Vieressä sen sijaan on hauskan näköinen Ben Thanh Market, joka on jonkinlainen kauppahalli ja käymisen arvoinen.

Olemme reissuilla nähneet kaikenlaista, mutta liikenne täällä on uusi kokemus ja saa Kuala Lumpurin tuntumaan rauhallisuuden tyyssijalta. Skoottereita on miljoonia ja niitä eivät näytä koskevan nekään vähät liikennesäännöt, joita autot noudattavat. Skootterikuski ajaa ihan miten ja missä vaan, yksisuuntaista väärään suuntaan, päin punaisia ja myös jalkakäytävällä, mikä tekee kävelystä hieman epämukavaa. Kadunylitys vaatii kovia hermoja, koska liikenteen sekaan pitää vaan kävellä ja toivoa, että kukaan ei aja päälle. Jos jää odottamaan, että joku antaa tilaa, niin katu jää ylittämättä.

Asuntomme naapurusto on osoittatunut varsin kivaksi ja täältä löytyy paljon ravintoloita, kahviloita ja ruokakauppoja. Kävelykin on suhteellisen mukavaa, mutta kiertelimme myös skootterilla lähikatuja ja selvisimme hengissä. Alueella asuu paljon varakkaita ulkomaalaisia ja siksi osa palveluista on hinnoiteltu sen mukaan, mutta ruoka ja kahvi ovat ihan kohtuuhintaista.

Hintatasoa ei voi sanoa kalliiksi, mutta meillä on mennyt enemmän rahaa kuin odotimme. Saigon on varmasti Vietnamin kalleimpia alueita, mutta silti yllätyimme, että Malesian kallein paikka Kuala Lumpur näyttäisi olevan selvästi edullisempi. Kustannukset selviävät paremmin tietenkin vasta hieman pitemmän oleskelun perusteella, kun voi laskea menojen luotettavan keskiarvon päivää kohti.