Ostoksilla eläintarhaan

Pari päivää sitten hajosi videokameran muistikortti, joka oli ainoa laatuaan matkassa ja siksi tilalle piti saada uusi. Ihan ensimmäisestä katukaupasta ostaminen ei houkuttanut, koska väärennettyä tavaraa liikkuu täällä jonkin verran. Googlettamalla löytyi korttivalmistajan viralliset jälleenmyyjät Saigonin alueella ja eikun bussilla lähimpään kauppaan. No, lähin kauppa osoittautuikin pelkäksi toimistoksi, vaikka olikin netissä listattu myymäläksi.

Vaikka muistikorttia ei tästä kaupasta tänään saanutkaan, oltiin kartan mukaan ihan kasvitieteellisen puiston lähellä, ja päätimme käydä katsomassa mitä sieltä löytyy. Jo portilla oli yllätys, kun piti maksaa sisäänpääsy (50 000 vnd), yleensähän kasvitieteellisiin ei tarvitse. No, tässä yhteydessä onkin eläintarha, joten siitä maksettiin. Ja yllätys, kasvitieteellinen koostui sitten lähinnä puista, jotka kyllä oli kivasti merkitty. Jonkinmoisia bonsaipuitakin löydettiin, mutta kohde oli hieman vaiheessa, eikä viitsitty mennä mutaan kahlaamaan ja lähemmin tutkimaan.

Eläintarha ei ollut kovin hilpeä paikka.

Sinänsä eläintarhat eivät meitä kiinnosta, mutta koska nyt oli maksettukin, päätettiin kiertää ja katsella. Viime reissuilla on käyty sekä Singaporen että Kuala Lumpurin eläintarhoissa, ja Singapore oli myönteinen yllätys. Tämä Saigonin vastaava ei sensijaan ollut. Varsinkin kissaeläimet olivat mielestämme ihan luokattoman huonoissa olosuhteissa, pienissä betonialustaisissa häkeissä, ja mietimmekin, onko eläintarhoille mitään ”hyvinvointistandardeja”. Kaikenmoisia muitakin eläintarhojen vakioeläimiä toki oli nähtävillä, mutta ainakin yhtä paljon nähtiin rottia, jotka kätevästi nauttivat eläimille annettua ruokaa sulassa sovussa mm. krokotiilien kanssa. Mahtaakohan Korkeasaaressa olla yhtä iso rottaongelma?

Toki eläintarha-kasvitieteelliseen kuuluu myös huvipuisto, jossa asiaankuuluvasti oli varsin kova mökä. Ei kyllä kysytty, maksavatko laitteet erikseen. Lauantai näyttää olevan täällä Saigonissakin suosittu päivä viedä lapset huvittelemaan.

Eläintarhan perhospuisto oli hauska ja sen ansiosta kokonaisuudesta jäi myös pieni positiivinen matkamuisto mieleen.

Muistikortin lisäksi oli miltei pakko ostaa rihkamaa, mutta niin sai alennusta.

Eläinten ja kasvien jälkeen suunnattiin seuraavaan korttikauppaan, joka oli ihan oikea myymälä. Asiakaspalvelu oli todella huippua, vaikka kielimuurin ansiosta keskustelun taso ei yltänytkään kovin korkealle tasolle. Myyjä opasti, että kortin lisäksi kannattaa ostaa pari muutakin tuotetta, niin saa alennusta. Meitä turhan krääsän ostaminen ei houkuta ja yritimme selittää sitä myyjälle, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta ajattelimme, että pääsemme helpoimmalla, kun noudatamme myyjän ohjeita. Muistikortin lisäksi mukaan tuli puhelimen suojapussi, joka saattaa jopa olla hyödyllinen rannalla, kun sellaiselle joskus päästään, ja pari muuta hyödytöntä rihkamaa. Muistikortin hinta laski kolmisen euroa lisäostosten ansiosta, mikä oli tietysti kiva. Ja nyt videokamera on taas käytettävissä, mikä on myös kiva.

0 kommenttia “Ostoksilla eläintarhaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *